Minua kiinnostaa miten teos muotoutuu. Mistä se alkaa ja mihin se loppuu. Milloin se on valmis. Miksi se on sellainen kuin on. Onko se enemmän kuin osiensa summa. Pohdin näytelmiä, elokuvia, veistoksia ja maalauksia. Pisimpään jaksan ihmetellä kaunokirjallisia teoksia. Niiden kanssa pääsen likimmäksi oivallusta.
Hanna Haurun Paperinarujumala on historiallinen romaani (Kai? Kategoriassaan erityinen.), joka perustuu löyhästi heinoslaiseen herätysliikkeeseen. Liike vaikutti Oulussa 1960-luvulla. ”olen käyttänyt tositapahtumia vain tarinan pilarina”, sanoo kirjailija lyhyessä esipuheessa.
Paperinarujumala saattaa olla ehjin teos, jonka olen koskaan lukenut. Sanoja ei ole montaa ja ne on aseteltu harvakseltaan. Siitäkö lie tuntu kuin käyskentelisi taidenäyttelyssä? Näyttelyn nimi oli ehkä Kangaslaatuja ja mukana oli esimerkiksi Vanu, Villa ja Vohvelikangas. Vieraana kiepaisin kierrokselta heti takaisin päin ja kävin tarkistamassa vaikuttavimmat yksityiskohdat.
Minulle Paperinarujumala oli oivallusten lähde: Aikaa voi käsitellä näin! Näinkin voi kirjoittaa! Tämä on teos!