Kuulumisia

Liian kauan on edellisestä bloggauksesta. Ja tämäkin on vain kuulumispäivitys. Ajatuksiani pääsee seuraamaan tiiviimmin Instagramissa (@satupiispahakala), josta kuvia räpsivälle ihmiselle on tullut kuvapäiväkirja. Samoin tulee silloin tällöin päivitettyä @kolkkokollektiivi -instaa.

Kolkkokollektiiville kuuluu hyvää. Julkaisimme viime vuoden lopulla Lapiot käteen, tyttäret -antologian, jonka ensimmäinen painos on liki loppuun myyty. Aloitimme viime viikonloppuna uuden teoksen työstämisen. Se on edellistä vieläkin kollektiivisempi ja runopainotteinen. Minua se hieman hirvittää, koska olen proosan tekijä!

Viimeisten kahden vuoden aikana olemme tehneet kollektiivin voimin yhteensä kuusi sanataideinstallaatioa, kahdessa on apuna ollut Parkumäen masinistit. Hienoa on se, että uusi on aina ollut edellisiä parempi, ja työhön on voinut olla kaikinpuolin tyytyväinen.

Mutta siis, tule instaan seuraamaan juttujani. Joskus varmaankin täällä taas.

Satu

 

Share

Vastaa