Kesätarinoita täältä

Kokeilen yhteistyössä Vanhan Kilkkilän kanssa Kesätarinoita täältä -työpajaa. Se järjestetään 22. heinäkuuta. Ohjaan työpajassa lyhyitä mukavia kirjoitusharjoituksia, joiden avulla toivottavasti saadaan kesätarinoita talteen paperille.

Kävin muutama päivä sitten testaamassa muutamaa harjoitusta paikan päällä Kilkkilässä. Oli kaunis aurinkoinen, mutta viileähkö päivä. Löysin suojaisan kirjoituspaikan ruusupensaiden keskeltä. Ruusut tuoksuivat, puutarhassa vaelsi väkeä ja mustikkakakku suli suussa. Minä annoin kynän laulaa.

Yksi suosikkitehtävistäni on tajunnanvirtakirjoittaminen, jolla saa muutamassa minuutissa raakamateriaalia tekstin työstämistä varten. Samalla on mahdollisuus selvittää mitä itselle kuuluu. Tajunnanvirtatekniikasta olen kirjoittanut aiemmin, enkä tässä kertaa aihetta. Käytän tekniikkaa usein. Kirjoitan muistikirjaani muutaman minuutin ajan milloin mistäkin. Eikä näitä sepustuksia ole todellakaan tarkoitus jakaa kenenkään kanssa. Joskus yllättäen ne saattavat muuttua dialoginpätkiksi tai tarina-aihioiksi, mutteivat suinkaan aina. Päämäärätön kirjoittelu rentouttaa.

Tällä kertaa aloitin sanoilla ”Minun kesä”. (Kirjoitusvirhe on tarkoituksellinen.) Kirjoitin ja kirjoitin. Jos tuntui, että nyt teksti katkeaa, aloitin uudelleen ”Minun kesä” -sanoilla. Nyt kun luen muistikirjastani tekstiä, pääsen kirjoitushetken tunnelmaan. Voisin poimia eli silmukoida tekstistä sanat: laatuvaatimuksia, naapurin mukulat, herkkukesä, tuulenpuuskille ja romaaninraapaleille. Näistä sanoista voisin laatia runon, aforismin tai vaikka kauppalistan. Tai olla laatimatta, sääntöjä ei tällaisessa kirjoittamisessa ole. Kirjoittaminen on leikkiä!

Vanha Kilkkilä on täydellinen paikka harjoittaa kesätarinoiden kirjoittamista. Puutarha ja tupakahvila ovat täynnä aisti-iloja, taidenäyttelystä voi hakea lisäinspiraatiota. Olen tavattoman innoissani työpajasta. Haluan kuulla pieniä ja isompia kesätarinoita. Joko sinä olet ilmoittautunut?

Kesätarinoita täältä -työpaja 22.7. klo 13-16 Vanhassa Kilkkilässä (Maivalantie 231, 51780 Nuutilanmäki), hinta 15e sisältää päiväkahvit. Ilmoittautuminen: satu @ ihkunaabeli.net, lisätietoja: www.vanhakilkkila.fi

Vastaa