Kirjoitin muutama vuosi sitten työuupumuksesta novellin nimeltä Musta norsu. Novellin päähenkilö saa elämäänsä pyytämättä ja haluamatta mustan norsun, joka osoittautuu hankalaksi ja hengenvaaralliseksi elämänkumppaniksi.Novelli julkaistiin marraskuussa 2010 Mikkelin kirjoittajien Kaksospellehyppy-antologiassa. Viime sunnuntaina olin kuuntelemassa, kun Musta norsu esitettiin osana Teatteri Tuikun Ennen Otavaa -esitystä.
Kokemus oli värisyttävä. Minun kirjoittamani teksti eli ja suli. Pakko myöntää, että editointiajatuksiakin kävi mielessä ja jälkikäteen pohdin millainen näytelmä novellista tulisi.
Esityksen jälkeen, kahvitteluosuudessa pöytäseurani totesi: ”Esitettynä novellista sai enemmän, esiin tuli uusia tasoja.” Palaute tuntuu hyvältä. Kirjoittaessa ei ehdi eikä pysty miettimään tasoja. Tai ehkä joku taitava pystyy, mutta itse en kykene. Jos mietin liian hienosti, tekstistä tulee kökköä, latteaa ja tasotonta. Tärkeintä on kirjoittaa itsen kautta.
Mustassa norsussa on lähtökohtana oma kokemukseni työuupumuksesta. Norsua en varsinaisesti ole tavannut enkä ole käyttäytynyt yhtä irrallisesti kuin novellin päähenkilö, mutta välillä olo oli kuin tonni norsua hartioilla. Sunnuntaina, kun seurasin norsua lavalla, kuulin tarinassa myös mustaa huumoria. Se tuntui erityisen hyvältä.