Kirjoita muotokuvaruno

Huomenna moni viettää aikaa läheisten kanssa äitienpäivän kunniaksi. Juhlapäivänä on mukava tehdä jotain erityistä. Ehdotan muotokuvarunojen kirjoittamista. Se ei ole vaikeaa ja parhaimmillaan se voi olla rohkeaa sekä liikuttavaa.

Ota paperia ja kynä sekä muotokuvan kohde mukaasi, etsikää hetkeksi rauhallinen tila. Kysy ”malliltasi” muutama helppo kysymys, jotta hän rentoutuu ja innostuu. Kysymyksiä kannattaa miettiä jokunen valmiiksi. Esimerkiksi voi kysyä kengän numeroa, sukkien väriä, parasta koulumuistoa, lempiherkkua, ensimmäistä osoitetta. Kirjoita vastaukset muistiin.

Voit kokeilla myös sana-assosiaatioita eli pyydät sanomaan ensimmäisen asian, joka tulee sinun sanomastasi sanasta mieleen. Tarjoan listaan: eläin, kirja, tuoksu, maku, kevät, väri, rakkaus, perhe, työ ja lempivaate. Kirjoita vastaukset talteen ja lue läpi kirjoittamasi raakamateriaali.

Luota intuitioon: jos tuntuu, että materiaalia tarvitaan lisää, kysele lisää. Jos mielesi alkaa kehrätä runoa, pyydä hetki keskittymisaikaa ja solmi sanat ja säkeet muotokuvaksi. Tyyli ja muoto ovat vapaat. Kirjoita puhtaaksi uudelle paperille, jos siltä tuntuu ja ojenna muotokuva luettavaksi tai lausu se.

Suosittelen lämpimästi rentoa meininkiä ja ehdottoman kunnioittavaa suhtautumista muotokuvan malliin. Ei kannata neuvoa tai opettaa. Katso kohdettasi rakastaen, lämmöllä.

Kirjoitin kaksi muotokuvaa Onnenongintaa-tapahtumassa. Sain kaunista palautetta henkilökohtaisuudesta ja rohkeudesta. Ajattelen, että mitä henkilökohtaisempi uskaltaa olla, sitä tärkeämpi voi runo saajalleen olla.

Runollisia hetkiä ja lempeää yhdessäoloa.

P.S. Olen oppinut muotokuvarunojen tekemistä Lea Suopellolta, joka on yksi Tervetuloa vauva -kirjan toimittajista ja kirjoittajista. Tervetuloa vauva syntyi, kun Kainuun lausujat tekivät hellyyttävän tempauksen. He runoilivat jokaiselle 2009 syntyneelle vauvalle oman nimikkorunon. Lea on lausuntataiteilija, joka toimii aktiivisesti Mikkelin kirjoittajissa.

Vastaa