Pieniä sankaritekoja – revisited 3

Hupsista. Tulipa monta viikkoa väliin, mutta tässä seuraava pätkä, ja mahdollisuus päästä Anna Valon pohdintoihin.


Asunto on opiskelija-asuntokasarmissa, ekassa kerroksessa. Viereisen talon seitsemästä kerroksesta on suora näkymä huoneeseen. Huoneessa ei ole valaisimia.

Nautittavan teen ja syötävän puuron määrän ratkaisee veden lämmittämiseen kuluvan energian määrä. Teetä on juotava joko enintään 2,9 desilitraa tai enemmän kuin kolme, koska vettä on edullisinta kuumentaa hellalla, jos sitä on enemmän kuin kolme desiä. Jos vettä pitää kuumentaa vähemmän kuin kolme desilitraa, on edullisinta käyttää mikroa. 2,9 dl on rasittava määrä, puolitoista kuppia, joten juon aina vähintään kuusi desiä. Minulla ei ole vedenkeitintä sotkemassa laskelmia. Enkä sitä haluakaan, koska se on ylellisyysturhake. Jotkut tosin sanovat, että perunoidenkin keitinvesi kannattaisi ensin kiehauttaa keittimellä ja kaataa sitten vasta kattilaan.

Puuroa syön aina kolme desiä. Kiehautan veden ja kaadan hiutaleet nopeasti joukkoon. Kun seos pulpahtaa, käännän lieden pois päältä. En ikinä osta minuuttipuuroja, koska niiden valmistamiseen ja pakkaamiseen on kulunut järjettömän paljon energiaa. Sitä paitsi itse valmistaen voi säädellä kuluvan energian määrää. Ideaalitilanne olisi syödä puuro penk’vellinä, jolloin energiaa kuluisi vielä vähemmän. Hiutaleita pitäisi liottaa hetki maidossa tai vedessä. Vesivelli maistuu kammottavalta ja koska maidon tuotantokin kuluttaa energiaa ja lisää kasvihuonekaasujen, kuten metaanin, päästöjä, olen toistaiseksi sallinut itselleni kaurapuuron.

Share

Pieniä sankaritekoja – revisited 2

Toinen pala päiväämättömiä tutustumistekstejä. Siis kirjoittaja tutustuu tarinan henkilöihin. Ei ole kovin mukava henkilö tämä Anna Valo. Hän tekee tarkkoja mittauksia ja havaintoja ympäristöstä, johon kuuluvat myös ihmiset, mutta hän ei osaa lukea tunteita havaintojen takana. Tai jotakin sellaista. Olisikohan Anna autismikirjolla?

Äiti inhoaa sitruunankuoriyrttejä. Tiedän, että hän on salaa laittanut niitä pois ikkunaltani. Äidillä ei edes ole kompostia. En sano siitä, koska pakkaan jo. Lähden opiskelemaan. Olen suunnitellut pakkauksen, jossa saan kuljetettua kaiken tarvittavan linja-autossa. Kierrän patjan tiukalle rullalle. Rullan sisään olen asetellut varavaatteita, lakanat, täkin, astia-, kylpy- ja käsipyyhkeen. Tungen rullan jätesäkkiin ja solmin sen ympärille kantokahvan. Rinkkaan olen pakannut pakollisen kattilan, mukin, lautasen ja kihvelit sekä paperitavaraa ja vaatteet. Rinkka painaa 25 kiloa ja säkkikantamus melkein kymmenen. Olen kokeillut kantaa koko komeutta talon ympäri pariin kertaan. Aikatavoitteita ei kannata asettaa, mutta jaksan kantaa tavarani perille. Olen katsonut kartasta, että opiskelija-asuntoni on kolmen kilometrin päässä keskustasta. Harjoituslenkkini on 58 metriä ja olen enimmillään kiertänyt sen neljä kertaa. Olen jaksanut sen hyvin, joten perillä ei pitäisi tulla ongelmia.

Äiti haluaa lähteä mukaan. Hän aikoo ostaa minulle kalusteet ja sisustustekstiilit periltä. Pitäähän ainoalla tyttärellä olla. Ja vastoin kaikkia odotuksia myös isä on tunkemassa mukaan. Eihän tästä tule yhtään mitään. Äiti on kerännyt muovisiin muuttolaatikoihin astioita, pyyhkeitä ja lakanoita. Kaikkein älyttömin on hänen hankkimansa kapioarkku, joka minun pitäisi viedä mukaan. Siellä on isoäidin hopealusikat ja nimikoidut lakanat, joita saa kyllä katsella muttei käyttää.

  • Menen linja-autolla.
  • Höpö, höpö.
  • Tuun sitten viikonloppuna käymään.
  • Tarvitset apua tavaroiden kantamisessa.
  • Enkä tartte, mä olen suunnitellut kaiken.
  • Tarvitset uuden sängyn ja tietokoneen ja verhot ja…
  • Mä ostan niitä vähitellen, kirpparilta ja ekotorilta.
  • Höpiset.
  • Pitääks sun aina pilata kaikki?

Äiti ei hyvästele. Isä vie asemalle ja tunkee satasen käteen väkisin. Isällä on kyyneleet silmissä. Hän ei voi ymmärtää, miten hienoa on päästä pois äidin talosta.

  • Oliko sun pakko sanoa äidilles niin rumasti? Hyvää se tarkotti.
  • Sano sille… Tai älä sano. Mä tuun viikonlopuks kotiin.
Share